viesker

(Viesker 28v. valmistautuu radalle menoon katsomalla omaa kuvaansa screeniltä Vermon kuninkuusraveissa 2017, kuva Sari Mäki)

Ihanaa ihanampi yhteisöllisyys!

Sosiologi Ferdinand Tönniesin mukaan yhteisöllä tarkoitetaan yksilöiden ja ryhmien välistä suhdetta, jota yhteisön jäsenet pitävät arvokkaana. Yhteisöä luonnehtii sitoutuminen siihen ja solidaarisuus sen jäsenten kesken.

Hevosmies, ratsutäti, ponityttö, tallipoika, heppahullu, mitä näitä kaikkia nimityksiä sitten onkaan. Joku saatta pitää nimityksiä loukkaavina, vähättelevinä, leimaavina, mutta toisille ne voivat olla kunnioitusta osoittavia. ”Hän se on oikea Hevosmies!” tokaisu saatta ilmaista suurta ihailua tai ehkä toisaalta ponitytöksi nimittely voidaan kokea tytöttelynä, vähättelynä, kun ollaan jo aikuistumisen kynnyksellä, mutta vielä harrastuskumppanina on oma uskollinen poni. Yhteistä näille kaikille nimikkeille on kuitenkin rakkaus upeaa eläintä, hevosta, kohtaan ja sitoutuminen ryhmän sääntöihin ja yhteisön normeihin. Solidaarisuus näkyy myös vahvana. Kaveria ei jätetä pulaan on sitten kysymys hevosihmisestä tai ystävästämme hevosesta.

”Hyvä yhteisö on täynnä toisiaan kunnioittavia persoonia. Yksilöllisyys rikastaa kokonaisuutta tehden siitä vivahteikkaan ja mahdollistaa yhteisön kehittymisen”. (Raina & Haapaniemi 2005). Tämä määritelmä sopii täydellisesti kuvaamaan myös hevosmaailman yhteisöä. Hevosihmisyhteisö on täynnä erilaisia, toinen toistaan mielenkiintoisempia persoonia ja kaikille yhteistä ja ominaista on yhteys myös hevoseen. Ikään, ansiotuloihin tai koulutukseen katsomatta kaikkia kohdellaan tasavertaisina. Sanotaan, että hevosihminen toisen tunnistaa, heidän väliltään jutut eivät lopu ja tämän olen itsekin lukuisia kertoja saanut todistaa. Itse aloitin ponityttönä kymmenkesäisenä ja teini-iässä elämääni ilmestyivät nopeat ja kauniit ravihevoset. Olen siis ollut ”heppahullu” jo reilut neljäkymmentä vuotta. Yhteistä näille molemmille harrastusympäristöille oli siinä kummassakin ympäristössä toimivien ihmisten ihailu ja kunnioitus tuota upeaa uljasta eläintä kohtaan. Molemmissa hevosurheilun lajeissa oli myös vahva yhteisöllisyyden tunne, olimme samaa porukkaa yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta. Näiden vuosien aikana tämän upean harrastuksen parissa olen saanut tutustua lukuisaan joukkoon mielenkiitoisia persoonia, joita en välttämättä olis tavannut ilman yhteistä tekijää, hevosta. Jokaiselle meistä on sattunut ja tapahtunut monenmoisia kommelluksia hevosten parissa ja niiden sattumusten kertominen ja kokemusten vaihtaminen on ollut parasta. Monet kertomukset saattavat muuttaa muotoaan matkan varrella ja näin on syntynyt legendoja, mutta ne kaikkein uskomattomimmat tarinat ovat usein olleet kuitenkin täyttä totta ja osalla näiden tarinoiden kertojista on jo itsessään legendan maine ansioituneina  tarinakertojina.

Ison hevosihmisyhteisön alla voi olla monia pienempiä ryhmittymiä. Esimerkiksi hevosihmiset -> ravi-ihmiset -> Metsämäen ravi-ihmiset. Oma yhteisö tai ryhmittymä on meille kaikille se läheisin. Tunnetaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja oman alueen muita jäseniä kannustetaan ja heidän kanssaan jaetaan yhteiset ilot ja surut. Itse seuraan aina mielenkiinnolla oman alueen hevosten menestymistä ja mikä voisi olla sen hienompaa, kun vaikka oman tallin hevonen voittaa ravilähdön ja sitä saadaan yhdessä juhlistaa kakkukahveilla.  Valitettavasti kaikkeen urheiluun kuuluu myös epäonnistumiset, pettymykset ja loukkaantumiset ja niiden tapahtuessa toiselle, omien kokemusten kautta on myös mahdollista ymmärtää kanssaharrastajan tuntemukset.

Yhteisöön kuulumiseen kuuluu myös yhdessä tekeminen. Parhaiten tämä on ollut omalla radallamme näkyvänä kuninkuusraveja rakennettaessa. Olen saanut itse olla mukana Metsämäen raviyhteisössä kolmien kuninkuusravien aikana ja joka kerta on ollut hienointa olla mukana sitä innokasta porukkaa, joiden työpanoksen avulla onnistuimme järjestämään hienot tapahtumat, joista olimme ylpeitä vielä pitkään jälkeen päin. Omasta ja oman yhteisön hyvästä työstä pitää osata olla ylpeä. Meillä on hieno ravirata ja mahtava Metsämäen hevosihmisyhteisö!

Maailma kuitenkin muuttuu. Myös hevosurheilun maailma muuttuu ja uusia haasteita tulee vastaan. Oman yhteisön rooli kasvaa suuremmaksi, kun taloustilanne, korona tai vaikkapa kiertävät hevosten tartuntataudit luovat meille uusia haasteita, joita voimme voittaa vain toimimalla yhtenäisenä yhteisönä. ”Uskonto kymmenen, matikka nelonen” on meille kaikille hevosyhteisöön kuuluville niin tuttu sanonta, mutta valitettavasti ei aina kovin kaukana totuudesta. Uskoa ei saa kuitenkaan menettää, sillä me kaikki hevosurheilun ja hevosten kanssa toimivat ammattilaiset ja harrastajat voimme vaikuttaa siihen, millaisena lajimme näkyy tulevaisuudessa. Me emme itse saa menettää uskoa lajiin ja sen hienouteen. Pyritään mielummin kasvattamaan tätä yhteisöä ja samaan mahdollisimman moni näkemään sama, mitä me näemme rakkaassa harrastuskumppanissamme ja se ilo, minkä hevonen meille antaa!

-Sari Mäki

Sari1

(Kuva lainattu Ravinetistä. Oman hevosen voitto on sillä hetkellä maailman paras tunne! kuva: Ravinetti)

Sari2

(Pappa ja pappan paras kaveri Eppu. Kuva Sari Mäki)

© Turun Hippos Ry 2021   •   Sivut WebGarden Oy