Kallelan tila Uudenkaupungin Kalannissa on hevosalalla aktiivisesti toimivien Hannu ja Kaisa Nivolan kotitila. Tilalla on kasvatettu hevosia jo 1990-luvun alusta lähtien. Kallelan Oriasema on myös tunnettu oritarjonnastaan. Tilalla asuvien oriiden lisäksi käytössä on suuri määrä pakasteoreja. Useina vuosina Hannu ja Kaisa ovat tuoneet suomalaisille hevoskasvattajille tarjolle uusia oreja jotka asustavat oriasemalla. Viimeisin hankinta tilan oritarjontaan oli viime keväänä hankittu Friendly Bourbon, joka hankittiin muutaman kasvattajan kanssa yhteisomistuksessa. Friendly Bourbonin lisäksi tänä vuonna ”live-oreina” ovat olleet Diamond Duo, Farifant, Mavens Way, Zola Boko sekä suomenhevosori Erikasson. Tuontiorejakin listoilla on nelisenkymmentä.

Kallelassa astutetaan omia tammoja vuosittain 7-15 kappaletta. Asiakkaiden tammoja käy oriasemalla ahkerasti keväästä syksyyn asti. Osa asiakkaiden tammoista myös asuu ja varsoo Kallelassa, joten varsomisaikaan riittää kiirettä sekä tammatallissa että siittolan puolella.

Jalostusvalintoja tehdessä Kallelassa mietitään suvut tarkasti ja sen perusteella päätetään käytettävät oriit tammoille. Oriiden on oltava myös järkevään hintaan saatavia sekä siinä määrin kaupallisia, että tulevat varsat on mahdollista saada myytyä tuleville omistajille.

Kallelassa varsat asuvat 1,5-vuotiaaksi asti. Ensimmäinen kesä menee emien kanssa laitumilla nauttien kesästä. Talvella varsat vieroitetaan ja siirretään yhteispihattoihin niin, että sekä ori- että tammavarsat ovat alkuun kaikki samassa pihatossa. Ne erotellaan sukupuolen mukaan erilleen joskus helmi-maaliskuun aikana. Toki aikaisemmin, jos tarvetta on. Seuraavana keväänä kaikki vielä menevät laitumelle nauttimaan vapaasta kesästä ja syksyn tullen siirtyvät nuoret hevoset pikkuhiljaa harjoittelemaan tulevaisuuden töitä ravitalleille. Omista varsoista osa myydään vuosittain huutokaupassa, huutokauppaan menevät hevoset päätetään jo hyvissä ajoin ennen ilmoittautumisaikaa ja osa omista kasvateista on löytänyt omistajat jo aikaisemmin.

Varsomiset kestävät lähes joka vuosi maaliskuulta vähintään juhannukselle ja vaikka käytössä on uudet tekniikat varsomisten valvomiseen ja useampi työntekijä valvomassa vuorotellen on varsomisaika vaativaa ja raskasta työtä kun sitä tehdään näin isossa mittakaavassa.

Kiireisempinä vuosina Kallessa on astuvia oreja ollut 13 kappaletta kun ravihevosten lisäksi paikalla on ollut useampia ratsuoreja. Nykypäivänä siittolassa asuu astutuskaudella 4-6 oria vuosittain.

Kantatammoista ehdottomasti tuottoisin on ollut Louise Småbo (Super Arnie – Miss Chansette – Speedy Spin). Se varsoi kaikkiaan 14 varsaa joista 10 viimeisintä Kallelassa. Näistä varsoista tähän mennessä menestyneimmät ovat olleet Callela Ladyboss (i. Andover Hall), Callela Lisbeth (i. Quite Easy) ja Callela Leonard(i. S J’s Photo). Callela Ladyboss on mm. voittanut ikäluokkiensa Kasvattajakruunut 3- ja 4-vuotiaana. Se on St Michel tammatähti ja Kuopio Stakes voittaja. Tamma päätti kilpauransa vuoden 2019 lopussa ja on takaisin Kallelan tilan laitumilla tämän kesäisen orivarsansa kanssa (i. Maharajah).  

Callela Lisbeth on seurannut isosiskoansa mitä menestykseen tulee. Se voitti ikäluokkansa Kasvattajakruunut 2- ja 3-vuotiaana. Sen lisäksi menestystä on tullut mm. myös Arvid Avallin muistoajosta sekä Villinmiehen Tammakilvasta joissa se oli toinen.

Näiden kahden tamman väliin Louise Småbo varsoi orivarsan Callela Leonard. Se on voittanut Lämminveristen Kriteriumin sekä ollut mm. toinen Seppeleajossa. Ruuna on tienannut palkintorahoja lähes 200 000 euroa.

EL Miss Andover on varsonut Kallelassa kaikkiaan yhdeksän varsaa. Viimeisin varsa on tältä kesältä. EL Miss Andoverin menestynein jälkeläinen on vuonna 2014 syntynyt Callela Einstein (i. Classic Photo). Callela Einsteinin tilillä ei ole rahakkaita suurkilpailuvoittoja Jokimaa Tekee Tähtiä kilpailun lisäksi, joten sitä voitaisiinkin kutsua melkoiseksi työjuhdaksi omalla urallaan. Suurkilpailuvoittoja löytyy sen sijaan Callela Elizan (i. Love You) kunniataulusta. Tamma on voittanut urallaan mm. niin Kavattajakruunun 2- ja 4-vuotiaana, se on Lämminveristen Tammakriteriumin sekä Tammahambon voittaja.  Callela Einsteinin tavoin Callela Everestillä (i. S J’s Photo) ei ole suurkilpailuvoittoja tilillään, vaikka voittorahoja on kertynyt mukava summa.

Callela Elegantilla (Duran Hanover – Esma) on kaikkiaan viisi varsaa. Näistä menestynein on Callela Colibri (i. S J’s Photo)joka on tehnyt itse ensin mukavan uran raviradoilla, sijoittuen mm. Kasvattajakruunussa sekä Isla-ajossa ja on siirtynyt sen jälkeen omistajallaan siitostamman tehtäviin. Callela Elegantin varsoista on vielä mainittava myös Callela Chelsea (i. Zoogin). Tammalla on toiseksi eniten juostua rahaa emänsä jälkeläistä.

Kallelassa vaikuttaa jalostuskäytössä myös Venicen sisar Vienna (Sierra Kosmos – Vivace). Sillä on kolme Callela kasvattajanimellä syntynyttä varsaa. Näistä vanhin on syntynyt 2018.

Alkuperäiseltä nimeltään Callela Redhead (Express It- Red Monkey), jonka kilpailunimenä oli Kiss My Turku, on takaisin kasvattajansa tallissa jalostuskäytössä. Kiss My Turku keräsi kolmen vuoden ajan rahaa hyväntekeväisyyteen ravikilpailupalkinnoista. Tuotot lahjoitettiin lastensairaalalle. Vuoden turkulaiseksi 2016 valittu Kiss My Turku on nyt varsonut kolmesti, varsoista Callela Karin on juuri myyty huutokaupassa uudelle omistajalle.

Toki Kallelan laitumille mahtuu myös yksi suomenhevonen. Ylitalo Gardensin kanssa yhteisomistuksessa oleva Tarjatar on varsonut kaikkiaan 12 varsaa, joista seitsemän viimeisintä tälle yhteisomistukselle. Vanhin varsoista on 2016 syntynyt Tarjatar. Kallelassa syntyneistä varsoista kolme vanhinta, Tarjatar, Jennitär sekä Mauno Henrik ovat alottaneet kilpailu-uransa.

IMG 0044 louise smbo

Louise Småbo (Super Arnie – Miss Chansette)

IMG 7516 kallela ladybossin varsa

Callela Ladybossin orivarsa Maharajahista on komea ilmestys.

IMG 7595 EL Miss Andover ja varsa Hannu ja Kaisa

Hannu ja Kaisa Nivola tervehtimässä yhtä luottotammoistaan, EL Miss Andoveria ja sen kesällistä varsaa (i Fabulous Wood)

IMG 8040 callela ladyboss

Callela Ladyboss on menestynein Hannun ja Kaisan kasvateista.

IMG 8135 callela eliza

Luonteikas Callela Eliza kilpaili menestyksekkäästi Markku Niemisen valmennuksesta.

IMG 8377 kiss my turku

Kiss My Turku eli Callela Redhead teki ravihevosia tunnetuksi hyväntekeväisyyshevosena.

IMG 8773 friendly bourbon

Siittolan uusin hankinta on yhteisomistukseen tullut ori Friendly Bourbon. Ori sai noin 100 tammaa ensimmäisellä kaudellaan Suomessa.

 

© Turun Hippos Ry 2021   •   Sivut WebGarden Oy