Eeva Karvosesta Metsämäen raviradan toimitusjohtaja

EevaKarvonen

Metsämäen raviradan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu AMK Agrologi Eeva Karvonen. Eeva Karvonen on työskennellyt aikaisemmin Varsinais-Suomen Hevosjalostusliiton vs. toiminnanjohtajana, Suomen Hippoksessa yhteyskoordinaattorina ja jalostusvastaavana sekä Hevosopistolla, jonka hankepäällikön paikalta hän siirtyy Turun raviradan toimitusjohtajaksi. Turun Hippos ry:n puheenjohtaja Hannu Nivola taustoittaa valintaa:

  • ­Uuden toiminnanjohtajan rekrytointi oli monivaiheinen ja pitkäkin prosessi, kun etukäteen oli tiedossa, että 40-vuotta tehtävässä vaikuttanut Roger Johansson jää eläkkeelle toukokuun alussa. Kun tuli selväksi, että tarvitsemme tähän uuden henkilön, tuli Eeva tuttuna henkilönä mieleen. Meillä on hyvät muistot hänestä Hevosjalostusliiton ajoilta ja hän on saanut hyvää palautetta myös myöhemmistä tehtävistään. Eeva on helposti lähestyttävä ja tarttuu työhön. Hänellä on laaja hevosalan tuntemus ja erinomaiset verkostot. Olemme todella tyytyväisiä.

Eeva Karvonen on itsekin iloinen uudesta työstään, jossa pääsee sekä käyttämään aikaisempaa osaamistaan ravien järjestämisen saralta että ottamaan uusia askeleita raviradan markkinoinnin ja talouden saralla.

  • ­Olen innoissani ottamassa uuden tehtävän. Varsinais-Suomi on vahvaa hevostalousaluetta, seudulla on vankka ammattilaisten joukko ja paljon harrastajia. Se ja Turun talousalueen hyvä draivi ovat tärkeä pohja raviradan tulevaisuudelle. Mielessä on jo paljon kehittämisideoita. Oman mukavan lisänsä tuo tuttu paikka ja tutut ihmiset, joiden kanssa on hyvä lähteä tekemään yhteistyötä.

Karvonen aloittaa Turun Hippos ry:n toimitusjohtajana 11.5. alkaen

Lisätietoja

Hannu Nivola p.0500 717 442

Eeva Karvonen p.0400 898 353

© Turun Hippos Ry 2020   •   Sivut WebGarden Oy